lauantai 2. kesäkuuta 2012

tiistai 15. toukokuuta 2012

Äitienpäiväksi


Äitienpäiväksi askartelin betonikoristeita. Kynttilänjalat valoin maitotölkkeihin ja kukkaruukun tein jogurttitonkkaan, servettikin tarttui kiinni decoupage-tekniikalla.

Vihreä dreijattu maljakko



Samasta maljakosta kaksi kuvaa, oli niin vaikea saada kunnollista kuvaa siitä. Todella kiiltävä siitä tuli ja aika kirkas vihreä, kivan keväinen.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vaippakakku

Hyvä ystäväni sai suloisen tyttövauvan, vein hänelle lahjaksi vaipoista tehdyn kakun. Idean sain Sannan blogista.

Sokerikko ja kermakko

Maalasin sokerikon ja kermakon tumman ruskealla lysterillä, olikin helpommin sanottu kuin tehty. Lysteri oli todella vaikea saada tuputeltua tasaiseksi joten nyt väri on tuollainen epätasainen.

Tähtimatto

Ostin kirpputorilta pienen kylppärin maton johon maalasin kangasväreillä mustan tähden. Tässä vaiheessa se näytti tosi hyvältä, menin sitten silittämään tähteä jotta väri kiinnittyisi. Nyt on sitten silitysraudan kuva matossa, kun maton pinta suli. Jäi loppu silittämättä, väri kyllä nyt pysyy mutta ei ehkä pesua kestä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012