tiistai 24. helmikuuta 2015

Maalattuja

 Raapetyö jota tein pikkuhiljaa reilun vuoden aikana. Hammastikulla kaikki valkoinen raapittu esiin.

Luumuja, kirsikoita ja päärynä.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Isälleni syntymäpäivälahjaksi


Isäni täytti loppiaisena pyöreitä vuosia ja hänelle olin syksyn aikana maalannut kaksi kynttilänjalkaa. Poikien hiusten värit omien poikieni hiusten mukaan ja vaatteet heidän lempiväreissään. Kynttilänjalkaosa joka kuvassa näyttää harmaalta on hopeahohto lysteriä ja oikein nätti luonnossa.

Paperitähtiä

Joulun alla tuli askarreltua paperitähtiä suunnilleen sata kappaletta. Niitä jaoin sukulaisille, ystäville ja joulumuistamisena opettajille ja muille. Suurinosa näistä on tehty tapetista, mutta ihan tavallisesta paperistakin onnistuu ja esim. käytetty lahjapaperi muuntuu vielä nätiksi tähdeksi.



 Nämä ylemmät ja alempi tehty käytetystä lahjapaperista.

Tämä minikokoinen roikkuu autoni taustapeilissä.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lapsille seinälautasia

 Kummitytölle annoin nimipäivälahjaksi Nalle Puh-lautasen.

Nyt on kaikilla omilla lapsillani omat seinälautaset kun sain tytöllekin lautasen tehtyä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

maanantai 16. joulukuuta 2013

Perheenlisäystä

Perheeseemme on syntynyt suloinen tyttövauva. Arki pyörii vauvan ympärillä, eikä aikaa oikein askarteluille jää.